Canberrassa oli valitettavasti aikaa vain yksi täysi päivä, josta valtaosa tulisi menemään töissä, joten aamulla piti herätä hieman normaalia aikaisemmin, jotta ehtisimme käymään kasvitieteellisessä puutarhassa. Aamulla herätessä ulkolämpötila oli rapea -2 C. Onneksi hotellihuoneen ilmalämpöpumppu toimi. Aamupalan jälkeen lähdimme kohti kartalla melko lähellä sijaitsevaa puutarhaa, mutta Canberra on melko mäkinen ja ANUn kampusalue sokkeloinen, puhumattakaan jalkakäytävien laadusta, joten matkassa kesti yllättävän kauan ja se ei ollut Eevalle mitenkään helppo. Onneksi olimme sopineet ANUlla melko joustavan aloitusajan, joten ehdimme käydä puutarhan päälenkin läpi. Kenguruita emme kuitenkaan ennakko-odotusten vastaisesti nähneet, eikä ihme, sillä koko puisto oli aidattu.
Työpäivä ANUlla olikin sitten vähintään yhtä antoisa kuin edellinen Sydneyssä UNSW:llä. Canberran CT-laboratorio on maailman ehdotonta kärkeä ja moni nyt yleisesti käytössä oleva teknologia on lähtenyt täältä liikkeelle. Toinen puoli asiassa on sitten toki se ettei yhteistyötä ole kovin helppo viritellä tahon kanssa joka on kaikessa tolkuttomasti edellä. No, ehkä hekin saivat jotain irti pitämästäni seminaarista.
Palatessani hotellille löysin Eevan nukkumasta univelkaa pois. Päivänvaloa oli jäljellä noin tunti, jonka päätimme yrittää vielä hyödyntää. Taksi alle ja Mt. Ainslien näköalapaikalle katsomaan kaupunkia laajemmasta perspektiivistä. Sielläkään ei kenguruita nähty, vaikka mahdollisuudet olivat hieman paremmat. Kaupunki näytti ylhäältä komealle ja asemakaavasuunnittelijan aivoitukset näkyivät uudessa valossa. Taksilla takaisin keskustaan, kaupungin parhaasta pullokaupasta parit tuliaiset mukaan ja Canberran ainoaan panimoravintolaan, BentSpokelle, syömään ja juomaan. Ihan onnistunut loppuilta. Kylmää ja synkkää iltaa uhmaten kävelimme BentSpokelta takaisin hotellille.
Torstai alkoi rauhallisella aamupalalla ja siirtymällä karmeaksi haukutulle (lähde: tanskalais-amerikkalainen tutkijamies junassa) lentokentälle. Emme ottaneen hotellin pihassa odottaneita sedan-takseja että mahtuisimme pyörätuolin ja laukkujen kanssa paremmin, joten respasta tilattiin meille invataksi. Puolen tunnin odottelun jälkeen pihaan kaartoi täsmälleen samanlainen sedan. No, näillä mennään mitä on. Mahduimme kyytiin pienen tetriksen ja takapenkille nostetun laukun yhdistelmällä. Itse lentokenttä paljastui erittäin uudeksi, siistiksi ja lähes tyhjäksi. Lentokoneemmekin oli suurin piirtein kaikkea edellä mainittua, tosin ei ihan niin tyhjä. Lyhyellä lennolla ehdimme ihmetellä mm. lumihuippuisia vuoria.
Melbournessa SkyBus toi meidät kätevästi melkein hotellin ovelle asti. Erittäin palvelualtis kuljettaja varmisti että olemme oikeassa bussissa ja kuulutti ennen joka pysäkkiä minkä hotellien väelle tämä on hyvä pysäkki, ja näytti kaikille pois jääville mistä päin ja millä tavoin se oma hotelli löytyy. Kaikki tämä ilman muistiinpanoja. Aivan loistava tapa orientoida koneesta pölähtänyt turisti uuteen kaupunkiin. Ja Melbournessa kieltämättä orientoitumista riittää. Vaikka metropolialueella väkeä on miljoona vähemmän kuin Sydneyssä, kaupunki tuntuu aivan eri tavalla massiiviselta. Koko keskusta on täynnä toinen toistaan korkeampaa tornia ja kaikki kadut aivan ääriään myöten täynnä ihmisiä, jotka kävelevät koko kadun leveydeltä molempiin suuntiin. Suurkaupungin vilske kävi väsyttämään niin pahasti ettei pubihyppelykään tahtonut kiinnostaa. Ensimmäisenä kohteenamme ollut ruokapaikka WonderBao oli mainio, mutta sen jälkeen Doughnut Time ja kaksi kokeiltua pubia putkeen pahoja huteja. Onneksi sentään lautapelikaupasta mukaan otettu korttipeli The Mind osoittautui osumaksi.
Nyt taas unille ja huomenna puolen päivän työreissu Australian ainoalle synkrotronille. Ja töitä pitänee paiskia hieman myös hotellilla, sen verran alkaa sähköpostiin kertymään tehtävälistaa. Onneksi kohta on viikonloppu!
No comments:
Post a Comment