Raskaan ensimmäisen päivän jälkeen Melbourne näytti myös parempia puoliaan, siihen vain vaadittiin poistuminen keskustasta. Siinä missä Sydneyssä olimme lähes koko ajan aivan ytimessä, Melbournessa sieltä tuntui haluavan koko ajan pois. Perjantai oli minulle se Melbournen työpäivä ja lähdinkin aikaisen herätyksen ja lähellä hotellia sijainneen mainion Broad Bean luomukahvila/kaupan jälkeen juna-bussi yhdistelmällä kohti ANSTOa. Oikean junan löytäminen meinasi olla liian vaativa tehtävä, sillä linjat on nimetty pääteasemien mukaan ja niille on annettu värit, mutta osa väreistä on aika lähellä toisiaan eikä minun tarvitsemaani suuntaan menevä juna tietenkään mennyt kummallekaan niistä pääteasemista asti, joita mm. Google käytti linjan nimenä. Onneksi kysyvä ei tieltä eksynyt tälläkään kertaa ja olin helposti ajoissa perillä. Puhelimeen ladattava Mobile Myki - matkakortti toimi moitteetta, joskin 10 $ minimilataus muodostui vielä myöhemmin ongelmaksi, josta syystä meille molemmille jäi 4,80 $ Mobile Mykille käyttämättä.
Vaikka ANSTOn kanssa ei juurikaan ole konkreettisia yhteistyömahdollisuuksia, vierailu oli tälläkin kertaa oikein opettavainen, mikä olikin koko matkan tarkoitus. Täälläkin minut otettiin hyvin vastaan ja aikaa käytettiin satunnaisen vierailijan kierrättämiseen tuntitolkulla. Eeva kävi työpäiväni aikana maahanmuuttomuseossa ja onnistuimme kuin onnistuimmekin tapaamaan museon aulassa, josta lähdimme pienen dumpling - tankkauksen jälkeen kohti kasvitieteellistä puutarhaa, mitä muutakaan.
Puutarhan läpi kävelimme South Yarran asemalle, jonka luona etsin kuumeisesti WiFiä että saisin ladattua Mobile Mykiin lisää rahaa. WiFi löytyi, leimasimme sisään ja ajoimme Balaclavaan josta pitäisi löytyä Melbournen paras pubi. Ulos leimatessa kortiltani ei veloitettu mitään. Aivan, täällähän on kahden matkan päivittäinen pay cap, joka minulla sopivasti täyttyi työmatkoista. WiFiä ei siis olisi aivan niin kuumeisesti tarvittu. Balaclavassa söimme mainiossa Mopho Canteenissa hyvät vietnamilaiset ruoat ja The Local Taphouse todettiin maineensa veroiseksi paikaksi, jossa olisi voinut viihtyä pidempäänkin kuin sen pari tuntia mitä nyt meni.
Lauantaina sai vaihteeksi nukkua vähän pidempään, minkä jälkeen aamupalaa etsimään. Kohteeksi otettiin vähän kauempana sijainnut Smith & Deli, joka oli myös maineensa veroinen. Osuma taas. Smith & Deli sekä sisarravintolansa Smith & Daughters ovat täysvegaanisia paikkoja, joissa ei huomaa olevansa vegaanipaikassa, koska tarjolla on mm. juustoleipää kinkulla tai kananmunaa pekonilla. Ainakin Velvet Elvis (pakkohan tuon niminen leipä on tilata) eli perus grillattu juustoleipä, oli todella hyvä. Samoin Eevan Friendzone (juustoleipä tomaatilla ja kinkulla). Ostimme myös mukaan joitakin kiinnostavia vegaanituotteita kuten jerkyä, liivatetta, marmeladia ja kaakaota. Kävimme katsomassa ravintolan puolen menun ja päätimme palata sinne syömään, mutta valitettavasti muutaman tunnin päästä palattuamme keittiö oli mennyt kiinni brunssin ja päivällisen väliajaksi, eikä meillä ollut aikaa odottaa päivälliseen.
Tuon muutaman tunnin välin käytimme Melbournen museossa, joka oli täysin suunnittelematta ja sattumalta lähistöllä. Saatiinpa siis yksi yhteinen museoreissu tähänkin matkaan. Erityisesti vaihtuvana näyttelynä ollut Revolutions, jossa joka huoneessa soi audio-oppaassa teemaan sovitettu musiikki, oli mainio. Päänäyttelyissä oli turhan paljon väkeä, josta turhan suuri osa äänekkäitä lapsia, mutta mielellään senkin kiersi. Erityisesti museon sisälle rakennettu sademetsä oli aika vaikuttava.
Koska, kuten todettua, Smith & Daughters ei meitä ruokkinut, kävimme El Caminossa maistuvilla tacoilla ja aivan liian isolla jäämargaritalla. Vielä ennen kotiin päin lähtöä kävimme etsimässä hyväksi kehuttua Beermash olutkauppaa, josta emme lopulta ajan puutteen takia ostaneet mitään. Hanarivistökin näytti siltä että jos aikaa olisi ollut tunti enemmän, olisimme pysähtyneet lasillisille ja ostaneet tölkin-pari kotiin tuomisiksi.
Illaksi Eeva oli varannut meille jo pari kuukautta sitten syntymäpäiväni kunniaksi ravintolan, jonka olin itse asiassa reissun alkuvaiheessa arvannut oikein. Dinner by Heston Blumenthal on kahden kokkihatun (eli yhtä huonompi kuin Quay) fiini kokeellinen ravintola, jossa tosin tällä kertaa oli aika vähän Hestonin tavaramerkkiä eli molekyyligastronomiaa menussa. Kaikki annokset perustuivat johonkin vuosisatoja vanhoihin keittokirjoihin ja paritetut viinit kuuluivat hintaan (joka oli sen kokoinen että saivat kuuluakin). Yhdeksän ruokalajin jälkeen molemmat olimme vierimiskunnossa. Hestonin ravintola ei missään aspektissa yltänyt oikeastaan edes kovin lähelle Quayn tasoa ja Suomessakin pidän Oraa parempana, mutta ei siitä silti pettynyt olo jäänyt. Ilta oli erittäin mukava, ruoka hyvän ja loistavan välimaastossa ja Crownin edessä tasatunnein loimuava liekkishow viihdytti meitä useamman kerran aterian aikana.
Tätä kirjoittaessa olemme juuri asettuneet hotelliin Perthissä, joka on matkan viimeinen kaupunki. Huone on 11. kerroksessa, joka on korkeammalla kuin tähänastiset huoneet yhteensä, ainakin kerrosnumeroin mitattuna. En ihan tiedä miltä kuvittelin Perthin näyttävän, mutta en ainakaan tältä. Pienenä yllätyksenä tuli myös se, että Länsi-Australialla on oma karanteenivyöhykkeensä, eikä tänne saa tuoda mm. tiettyjä hedelmiä idästä. Vältimme tullikoiran popsimalla saksanpähkinät pois jo koneessa.
Tänään on loppumatkan ainoa sateeton päivä, joten hiljalleen täytynee siirtyä ulos ainakin syömään. Huomenna menen vielä käymään CSIROn laboratorioissa vieraana ja tiistain vietämme Fremantlen ja Rottnest Islandin suunnalla. Tarkoitus olisi kirjoittaa Perthin ajasta Singaporen kentällä kuusituntisen vaihdon aikana keskiviikkona ja summata vähän vielä matkaa yhteen viikonloppuna. Eeva yrittää ehkä saada tänään kuvia ulos.
No comments:
Post a Comment