Kun näin kauas menee niin itse matkakin alkaa olla postauksen arvoinen. Lähdimme matkaan kotoa noin 20:50 ja ensimmäiselle lennolle Helsingistä 23:55 kohti Singaporea. Kuten kuvista voi todeta, tuossa vaiheessa väsytti aika paljon ja itseäni ainakaan ei yhtään huvittanut ajatus 12 h lennosta jolla ei vielä pääse edes perille. Finnairin kone oli uuden oloinen ja pitkästä aikaa tarjolla oli muutakin ilmaista kuin mustikkamehua.
Iltalähtö oli kuitenkin ajoitukseltaan mainio, sillä lennolla nukkuminen ei ainakaan ollut ongelma. Ilmeisesti Singaporen päästä tullut henkilökunta ei ehkä ollut vammaisuuteen liittyvissä asenteissaan aivan tässä päivässä, mutta palvelu toimi silti hyvin. Singaporen kentällä tosin 70-vuotias avustajaänkyrä piti ajaa tiehensä kun juttuja ei jaksanut enää kuunnella. Lopulta jäi epäselväksi oliko meidän oikeasti tarpeellista käydä erikseen varmistamassa tulevan lennon avustus transfer deskillä vai ei, mutta olipa ainakin hoidettu. Kehuttu lentokenttä ei ehkä pystynyt näyttämään meille parhaita puoliaan, mutta olihan tuo kaktuspuutarhabaari ihan mielenkiintoinen. Samalla tuli varmaan koettua matkan lämpimin hetki kun +32 tuntui jopa tukalalta.
Pääsimme siis Brisbaneen menevään koneeseen ongelmitta ja yhtäkkiä oli taas ilta. Mielenkiintoista tämä itään matkustaminen. Olimme lähteneet matkaan perjantai-iltana ja nyt oli lauantai-ilta, emmekä olleet vielä edes kohdemaassa. Toisella lennolla Qantas antoi erinomaisen ensivaikutelman, sillä tämän parempaa lentokoneruokaa ei kumpikaan ollut syönyt. Nukkuminen onnistui minulta helposti, Eeva ei nukkunut "koska Suomessa ei ole yö". Maahantulokorttia täyttäessä kiistelimme hieman siitä kannattaako maitosuklaa ja mahdollisesti hieman likaiset juoksukengät merkitä, mutta päädyimme ne lopulta merkitsemään "dairy" ja "soil materials" kohtiin.
Olin jo ennen lähtöä miettinyt että 1,5h vaihto Brisbanessa voi olla tiukka. Avustavan henkilökunnan näkemys oli hieman toisenlainen. "You're not going to make it." Asiaa ei helpottanut joutuminen tullijonoon maahantulokorttien "yes" - rastien takia, mutta kuten olin arvellutkin, selitettyäni mistä rastit johtuvat, virkailija ohjasi meidät suoraan ulos vievään jonoon tarkempien tarkistusten sijaan. Kenttähenkilökunta oli palvelultaan valovuosia Singaporea edellä ja päästyämme transfer deskille meille kerrottiin että Cairnsin lento on 45 min myöhässä, mikä tarkoittaisi että tulemmekin ehtimään sille helposti. Olisimme itse asiassa lopulta ehtineet myös alkuperäiseen aikatauluun, mutta meille olisi luultavasti jo transfer deskillä laitettu liput seuraavalle lennolle jos Cairnsin lento olisi ollut ajallaan. Aivan Jesse L. Martinilta (Flashin Joe West) näyttävä kenttätyöntekijä Rod oli niin hyvällä tuulella aamutuimaan että viimeistään se sai mielialan nousemaan. Eeva nostettiin koneeseen hienolla hissillä josta kuvia sitten aikanaan kamerasta.
Lento Cairnsiin sujui ongelmitta ja Cairnsin hieman askeettiselta kentältä otimme taksin hotellille, koska vaikutti siltä että julkisia optioita ei ole. No, olisi ollut, mutta mitäs eivät opasta niitä paremmin. Taksijonossa kohdallamme osui sattumalta jonon ainoa invataksi, mikä kelpasi meille hyvin. Kentällä tajusin ensimmäisen kerran että Aasian turismi taitaa olla täällä iso asia, kun kaikki kyltit olivat sekä englanniksi että kiinaksi.
Hyvät sattumat jatkuivat Cairnsissa, kun kaupungin mielenkiintoisin olutmesta, Hemingway's Breweryn panimoravintola, oli hotellimme vieressä. Loistavat seafood - purilaiset ja maistuvat pienpanimo-oluet olivat juuri sitä mitä lääkäri määräsi tähän väliin. Kävimme vielä kävelemässä rantaa pitkin ja paikantamassa terminaalin josta keskiviikkoinen valaanbongausristeily lähtisi. Tässä vaiheessa huoneemme olikin lopulta valmis ja pääsimme levähtämään hetkeksi.
Aikaa ei kuitenkaan ollut hukattavaksi, koska minun pitäisi osallistua konferenssiin Cairnsissa ollessamme ja turistiaktiviteetteihin on rajallisesti aikaa. Päätimme siis vielä lähteä käymään Cairnsin kasvitieteellisessä puutarhassa, joka oli oikeastaan enemmän viidakko kuin puutarha, mutta kuitenkin helppokulkuinen myös Eevalle ja valtavan mielenkiintoinen tällaisille viidakkonoviiseille. Paluumatkalla kävimme vielä Cotton Clubissa syömässä tuoretta ja maukasta merenelävää ja juomassa parit keskinkertaiset paikalliset oluet. Tämän jälkeen olin ajatellut vielä kirjoittavani arviot lentojen elokuvista, mutta hereillä pysyminen osoittautui ylivoimaiseksi tehtäväksi. Olimme kuitenkin onnistuneet valvomaan sunnuntai-iltaan, joten nukkumaan saattoi käydä toiveikkaana siitä että unirytmi on saatu siirrettyä. Viikonloput tuntuvat nykyään menevät niin kovin nopeasti...
No comments:
Post a Comment